tiistai 21. heinäkuuta 2009

Mestari-Heikin Maja




Pikkupitäjien retkeilymaastot ovat tunnetusti täynnä jos jonkinlaista onkaloa, jotka on nimetty siellä tarinoiden mukaan lymynneiden maahisten tai metsärosvojen mukaan. Nyt meillä on käsillä kuitenkin jotain aivan muuta, Vihannin Ilveskorvessa sijaitseva kivistä koottu maja on autenttinen asumus jollaisia ei todellakaan tule vastaan joka taajamassa. Omaleimaisessa asumuksessa on vuosisadan vaihteessa majaansa pitänyt paikallinen kylähullu kyläoriginelli, Heikki Kilpua-Myllymäki (1854-1934), joka aiemman lukaalinsa paloturvallisuuteen pettyneenä pystytti itselleen hieman tavanomaisesta poikkeavan pytingin.



Omasta mielestäni kyseessä on Vihannin ehdottomasti kiinnostavin vierailukohde ja jopa maanlaajuisessa mittakaavassa varsin uniikki nähtävyys. Kunta voisi hyvinkin panostaa kohteen esilletuontiin nykyistä enemmän, paikalle oli suurin ponnisteluin saatu viritettyä yksi lukukelvottomaksi tuhrittu opaskyltti. Paikallisilla asukkailla lienee hallussaan valokuvia itse Mestari-Heikistä ja mitä luultavimmin muistoissa on myös kertomuksia kivimajassaan asuneesta kaverista - näiden kokoaminen ja esille laittaminen olisi todellinen kulttuuriteko. Kuntalaisten keskuudesta voitaisiin myös vuosittain valita Vuoden Heikki, jonka toimenkuvaan kuuluisi kivilinnassa päivystäminen ja majan muovisten pienoismallien kaupittelu turisteille.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Ähtärin eläinpuisto



Ähtärin eläinpuisto on perustettu vuonna 1973 ja se on Suomen ensimmäinen luonnonmukainen eläinpuisto. Puiston ensimmäinen eläin oli Köpi-hirvi. Pari vuotta myöhemmin saapuivat sudet ja ilvekset.





Eläinpuiston kuuluisimpia asukkeja ovat kuitenkin karhut. Kuvat nalleperheen joogaa muistuttavista venyttelyhetkistä ovat levinneet pitkin maailmaa, The Guardianin ja Daily Mailin verkkosivuja myöden.

Uusimpia asukkaita ovat taas Korkeasaaren eläintarhan lahjoittamat lumileopardit. Ähtärin Eläinpuistossa on tällä hetkellä noin 60 eri lajia ja noin 300 eläintä.

» Ähtärin eläinpuisto


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Lelumuseo Lelulaatikko






Lelumuseosta löytyy yli 3000 lelua sekä pelejä ja kirjoja 1900-luvun alusta nykyaikaan.

Vierailukohteena lelumuseo on varsin viehättävä paikka, museo-statuksestaan huolimatta tarjolla on melko vapaamuotoinen katsaus menneiden vuosikymmenten lelutarjontaan eikä esilletuonnissa ole sorruttu liian akateemiseen näkökulmaan. Kyseessä on pikemminkin tarjota kävijälle retki omien varhaisvuosien leikkeihin kuin vakavailmeinen pyrkimys ajankuvan dokumentointiin. Lelujen kohdalla ilmeinen ongelma on siinä, että ne saavuttavat keräilyarvonsa siinä määrin myöhäisessä iässä, että ennen kiinnostuksen uutta aaltoa valtaosa ehtii kadota kaatopaikkojen kitoihin. Tästä syystä lelumuseoista vastaavat tahot ansaitsevat erityisen hatunnoston keräämällä kokoelmiaan jo etukäteen, jälkipolvet kiittävät vaikka toistaiseksi näytillä oleva esineistö ei erityisen arvokkaalta vaikuttaisikaan.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Lelumuseo Lelulaatikko, Valtatie 9, 35820 Mänttä

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Ähtärin eläinpuiston leirintäalue




Ähtärin eläinpuiston leirintäalue löytyy 700 metrin päässä eläinpuistosta, Hankaveden rannalta. Koirat saivat majoittua leirintäalueen mökkiin ja ne jäivätkin sinne huilailemaan siksi aikaa, kun isäntäväki kävi ihmettelemässä eläinpuiston asukkaita.

» Ähtärin eläinpuisto


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla