perjantai 27. heinäkuuta 2012
Casa Finlandia huoltoasema
Lempäälästä, Helsingintien (tie 130) varrelta löytyy toinen hyvin säilynyt Matti Suurosen suunnittelema Casa Finlandia -sarjan huoltoasema. Huoltoasema on ilmeisestikin malliltaan CF-100, koska se näyttää pienemmältä kuin Vantaan Simonkylässä sijaitseva asema.
Asemalla toimii edelleen huoltoasema ja kahvio, joka on auki arkisin kello 9-16.30. Meidän ohi ajaessamme se oli valitettavasti ehtinyt menemään jo kiinni, joten emme päässeet kurkkaamaan rakennusta sisältä käsin.
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Casa Finlandia huoltoasema, Helsingintie 991, 37500 Lempäälä
torstai 26. heinäkuuta 2012
Tallipiha
Finlaysonin alueelta löytyy viehättävä Tallipiha, jonka rakennutti 1800-luvulla Finlaysonin puuvillatehtaan isäntä hevosiaan ja niiden hoitajia varten.
Tampereen kaupungin kunnostamalla Tallipihalla palvelee nykyään kahvila, käsityöläisten pikku puoteja, Wanhan tavaran tori sekä ihastuttava suklaapuoti. Tunnelmallisella tallipihalla voi ihastella myös kanoja tai pyörähtää hevosvaunuajelulla Tallipihan vossikalla. Perheen pienimmät voivat hypätä vielä vanhanajan karusellin tai aidon ponin kyytiin.
Lisäksi Tallipihalla järjestetään pitkin vuotta erilaisia tapahtumia; on elävää musiikkia, teatteria, käsityöläistoreja, sadonkorjuujuhlia sekä joulun alla joulukylä ja joulutoreja.
» Tallipiha
» Tallipiha Facebookissa
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Tallipiha, Kuninkaankatu 4, 33210 Tampere
Tallipihan suklaapuoti
Ihastuttava suklaapuoti Tampereen Tallipihalla on suklaanystävän paratiisi.
Tallipihan suklaapuodista löytyy suomalaisen Kultasuklaan suklaita ja irtolevyjä, Dammenbergin pähkinättömiä, gluteenittomia ja kananmunattomia erikoissuklaita ja muita allergiaystävällisiä suklaatuotteita sekä Suojärven Suklaatilan irtokonvehteja ja marjaisia levysuklaita. Lisäksi puodissa on kattava valikoima Latvialaisen Emils Gustavsin ylellisiä käsintehtyjä tryffeleitä.
Nimestään huolimatta suklaapuoti tarjoilee suklaan ohella myös muita herkkuja; mm. toffeeta, Wanhan ajan karamellejä, hunajaa, keksejä, teetä, mehuja sekä käsityö- ja lahjaesineitä.
» Tallipihan suklaapuoti
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Tallipihan suklaapuoti, Kuninkaankatu 4, 33210 Tampere
Pyynikin näkötorni
Maailman suurimmalla jääkauden aikaisella soraharjulla sijaitseva Pyynikin näkötorni on tunnettu paitsi hienoista maisemistaan yli Tampereen myös makoisista munkeistaan.
Pyynikinharjun maisemia on näkötornista ihailtu jo vuodesta 1888 alkaen. Silloisen puisen näkötornin vaurioiduttua vuoden 1918 sisällissodassa paikalle valmistui nykyinen punagraniittinen näkötorni, Tampereen kaupungin 150-vuotisjuhlan kunniaksi, vuonna 1929.
26 metriä korkean tornin näköalatasanteelle pääsee kipuamaan sekä portaita pitkin että hissillä. Näkötornin juurella tuoreita munkkeja tarjoilee Pyynikin munkkikahvila ja pihalta löytyy myös jäätelökioski.
» Pyynikin näkötornin kahvila
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Pyynikin näkötorni, Näkötornintie 20, 33230 Tampere
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















