sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Omenakarnevaalit







Omenakaupunkina tunnettuna Lohja juhlii vuosittain Omenakarnevaaleja. Sadonkorjuujuhlien aikaan Lohjan museon pihapiiri täyttyy omenan ja muiden syksyisten herkkujen lisäksi käsityöläisten myyntikojuista. Karnevaaleilla ihasteltiin mm. keramiikkaa ja tekstiilejä, ihmeteltiin omenamehun valmistusta ja Onnellisen sepän pajan työnäytöksiä, tutustuttiin omenalajikkeisiin ja Lohjan museon näyttelyihin sekä herkuteltiin muurinpohjaletuilla.




Erikoisempia tapahtumia edustaa Omenakarnevaalien yhteydessä järjestettävä Variksenpelättimien SM-kilpailu. Kilpailuun voi osallistua kuka vain uuden tai vanhan, tuunatun tai varta vasten rakennetun luomuksensa kanssa. Osallistuminen on ilmaista, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Hyvä pelätinhän voi olla ruma paitsi varisten myös ihmisten silmissä, mutta tämän vuoden parhaaksi variksenpelättimeksi valittiin kimaltelevan kaunis Prinsessa Costaricasta. Mielellään olisi kilpailussa nähnyt enemmänkin pelättimiä, joten nyt kaikkien aivonystyrät raksuttamaan ja pelättimiä rakentelemaan ensi vuoden SM-kilpailuita varten.

» Lohjan omenakarnevaalit


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

Lohjan museo






Lohjan Museo toimii kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Iso-Pappilan alueella. Museon tehtävänä on tallentaa, tutkia, säilyttää ja asettaa näytteille Lohjaan liittyvää kulttuuriperintöä. Museon päärakennuksen perusnäyttelyt kertovat eri yhteiskuntaluokkien asumisesta ja elämästä Lohjan seudulla, mm. lohjalaisesta kartano- ja säätyläiskulttuurista. Lohjalla on 10 kartanoa, joista kuuluisin on mm. marsalkka Mannerheimille kuulunut Kirkniemi.

Näyttelyissä on esillä asumisen interiöörejä kartanon salista karjakonmökkiin 1800-luvun lopulta 1970-luvulle ja 1700-luvun tyyliin kunnostettu puutarha, jossa kukoistavat kukat, yrtit ja hedelmäpuut.


Navetassa taas on esillä 28.10.2012 asti Fantastik Plastik - Muovinen arki -näyttely, jossa tutustutaan muovin historiaan, siihen miten siitä tuli osa jokapäiväistä arkea ja miten muovi liittyy Lohjaan. Näyttelyssä voi nostalgisoida keittiö-, kylpyhuone-, olohuone- ja lasten lelumaailma -interiööreillä, jotka kuvastavat muovin yleistymistä. Esillä on myös ruiskupuristuskone, jolla Orthexin muovituotanto alkoi keväällä 1956 ja meillä kävikin todellinen tuuri, kun satuimme vierailemaan näyttelyssä samaan aikaan muovitehtaalla aikoinaan työskennelleen vanhan pariskunnan kanssa ja saimme haastatella heitä tarkemmin muovitehtaan historiasta sekä ruiskupuristuskoneen toiminnasta.

» Lohjan museo


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Lohjan museo, Rovastinkatu 4, 08100 Lohja

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kurpitsakarnevaalit







Tuusulassa vietetään tänä viikonloppuna Kurpitsakarnevaaleja. Koiramäen Pajutallin idyllisen pihapiirin täyttää kurpitsan värit ja posetiivimusiikki. Heppakaruselli pyörittää perheen pienempiä ja Pajutallin pihakojuissa tarjoillaan pajutuotteiden lisäksi vohveleita, hattaroita ja narunvetoa. Viikonloppuna kanien sekä Arvi ja Otto -minipossuherrojen lisäksi ihailtavissa on myös Alpaca Fuenten ja Ambra Alpacasin alpakkapoikia. Sunnuntaina Kurpitsakarnevaalit huipentuvat suureen kurpitsakilpailuun, jossa palkitaan kolme suurinta kurpitsaa.

» Koiramäen pajutalli
» Koiramäen pajutalli Facebookissa
» Alpaca Fuente  


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Koiramäen Pajutalli, Forsteninkuja 10 as 1, 04360 Tuusula

lauantai 8. syyskuuta 2012

Design Market






Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä Design Market on yksi Helsinki Design Weekin suosituimmista tapahtumista. Se kokoaa yhteen suomalaisia yrittäjiä, muotoilijoita ja suunnittelijoita sekä tarjoaa isompien ja pienempien designyritysten valikoimaa, varaston ylijäämiä ja II-laatuisia tuotteita tavallista edullisempaan hintaan. Tarjolla mm. vaatteita, asusteita, huonekaluja, valaisimia, mattoja ja muita sisustustekstiilejä.

Design Market tänä vuonna siis 8.-9. syyskuuta kello 11-17.

Päivitys 9.9.2013: Vuonna 2013 Design Market järjestetään 14.-15.9.2013.

»  Helsinki Design Week


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki