lauantai 8. kesäkuuta 2013
Haagan Alppiruusupuisto
Helsingin Etelä-Haagassa kuljeskellessaan saattaa yhtäkkiä tupsahtaa keskelle satumaista taikametsää. Kyseessä on Haagan Alppiruusupuisto, kahdeksan hehtaarin kokoinen alue, jossa kasvavat tuhannet alppiruusut ja atsaleat. Alue tunnetaan myös nimellä Rodopuisto tai Rhodopuisto.
Kauneimmillaan alppiruusujen ja atsaleojen kukinta on kesäkuun alkupuolella. Alppiruusupuiston tuhansista alppiruusuista eivät kaikki kuki joka vuosi yhtä komeasti, runsasta kukintaa seuraa vaatimattomampi vuosi. Kukintaa pääsee ihailemaan metsäisessä puistossa risteileviä käytäviä ja pitkospuita pitkin. Puistoon on rakennettu myös katselulavoja, joista korkeaksi kasvaneiden alppiruusujen kukkaloistoa pääsee ihastelemaan myös ylhäältä käsin. Lisäksi alppiruusujen siimeksessä seikkailee useita kesyjä oravia, joiden puuhasteluja pääsee seuraamaan hyvinkin läheltä.
Voimalinjat erottavat Alppiruusupuiston pohjois- ja eteläosaan. Alueen vanhemmassa eteläosassa kasvavat ikivihreät alppiruusut. Keväällä 1996 laajennettuun pohjoisosaan on istutettu uusia keltaisia alppiruusuja sekä alppiruusun sukuisia atsaleoja.
Yleisölle avoin puisto on samalla yliopiston kasvinjalostuksen koealue. Helsingin Yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksella suoritettiin vuosina 1973-1979 alppiruusujen (Rhododendron) risteytysohjelma, jonka tuloksena syntyi 499 erilaista risteytystä. Risteytysohjelman päämääränä oli talvenkestävän ja värikkään koristekasviaineiston kehittäminen Suomen ilmastoa varten. Alppiruusupuiston vanhimmat alppiruusut istutettiin vuonna 1975 alkujaan luonnontilaiselle suolle yhteistyössä Helsingin kaupungin rakennusviraston kanssa. Pitkäaikaisen havainnoinnin jälkeen on eri puolilla maata kasvavista alppiruusuristeymistä valittu kaupalliseen tuotantoon toistakymmentä kestävää kotimaista lajiketta. Niitä on ollut myynnissä vuodesta 1990 lähtien. Helsingin Alppiruusupuistosta kaupalliseen tuotantoon päässeet lajikkeet ovat Haaga, Helsinki University, St. Michel, P.M.A. Tigerstedt, Axel Tigerstedt, Pekka, Eino ja Mauritz. Niiden emopensaita kasvaa puistossa edelleenkin.
» Vihreät sylit: Alppiruusupuisto
Näytä Suomi Tour suuremmalla kartalla
Haagan Alppiruusupuisto, Laajasuontie 40, 00320 Helsinki
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Eva Ryynäsen ateljee ja Paaterin kirkko
Lieksan Vuonisjärvellä luonnonkauniissa maisemissa sijaitsee kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915-2001) taiteilijakoti, ateljee sekä hänen suurin työnsä; vuonna 1991 valmistunut Paaterin kirkko. Paateri on yksi Lieksan suosituimmista käyntikohteista, jossa on vieraillut vilkkaimpina aikoina jopa toista tuhatta turistia päivässä ulkomaita myöten.
Paaterin kirkko on valittu Lieksan kauneimmaksi rakennukseksi. Kirkossa näkyy vahvasti Ryynäsen kädenjälki ovia ja penkkejä myöten, jotka on tehty silloisesta Neuvostoliitosta tuoduista ikihongista. Kirkon alttarina toimii suuri Karjalan kuusen juurakko. Kirkko on varattavissa myös yksityistilaisuuksiin ympäri vuoden.
Paaterissa Eva Ryynänen asui miehensä Paavon kanssa, joka auttoi Evaa suurten puiden käsittelyssä. Taiteilijakodissa on esillä Evan töitä, tunnetuimpia niistä on upea veistos “Veljekset Hiidenkivellä”, jonka ansiosta hänet hyväksyttiin opiskelemaan Suomen Taideakatemian kouluun eli Ateneumiin vuonna 1934. Suoraan talon seinähirsiin on veistetty myös toinen Seitsemän veljestä -aiheinen teos. Taiteilijakodin pihalta löytyy muistomerkki, jonne Evan ja Paavon tuhkat on haudattu.
Entisessä navetassa sijaitsee ateljee, josta löytyy lisää Ryynäsen luonnonläheisiä veistoksia sekä valokuvanäyttely Evasta työnsä ääressä. Eva opiskeli Ateneumissa 1934-39, mutta päätoimisesti hän siirtyi taiteen pariin vasta jäätyään eläkkeelle maatalon askareista. Helsingissä ollut Amos Andersonin taidenäyttely vuonna 1974 sekä sitä seurannut näyttelykierros Turussa ja Jyväskylässä tekivät Evan töitä tunnetuiksi. Hän sai elämänsä varrella useita palkintoja, kunniamerkkejä ja arvonimiä, mm. Pro Finlandia -mitalin 1977 ja professorin arvonimen vuonna 1998. Paaterissa Eva Ryynäsen käsistä syntyi 500 veistosta enimmäkseen puusta, mutta hän käytti töissään myös pronssia ja marmoria. Hänen töitään löytyy mm. monista suomalaisista kirkoista, pankeista ja muista julkisista rakennuksista, viitisenkymmentä veistosta on myös ulkomailla.
Liput Paateriin saa ostettua portilla sijaitsevasta Galleria-kahvilasta. Kahvilan pöydät ja tuolit ovat Ryynäsen käsialaa ja esillä on muitakin Evan veistoksia. Myös Galleria-kahvila on vuokrattavissa yksityistilaisuuksia varten.
» Paateri - Eva Ryynänen
» Paaterin Galleria-Kahvila Facebookissa
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Eva Ryynäsen ateljee ja Paaterin kirkko, Paateri 21, 81560 Vuonisjärvi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)