torstai 2. huhtikuuta 2015

Helsingin metro

Helsingin metro on Suomen ainoa ja maailman pohjoisin metrolinja.

Maailman metroissa matkanneita saattaa Helsingin metron yksinkertaisuus huvittaa: Helsingin metrolla on vain yksi, itäsuunnassa kahtia haarautuva linja. Joka toinen metro vie Mellunmäkeen ja joka toinen Vuosaareen. Mellunmäen metroasema on siis maailman pohjoisin metroasema. Kaikkiaan asemia on tällä hetkellä 17 ja radan pituus on 21,1 kilometriä, josta noin 30 prosenttia kulkee tunnelissa.

Metrolinja kulkee kokonaan Helsingin rajojen sisällä, mutta sitä ollaan parhaillaan laajentamassa myös Espoon puolelle. Länsimetro tuo ratalinjaan 13 uutta asemaa ja 21 kilometriä lisäpituutta. Ensimmäisessä vaiheessa valmistuu pätkä Ruoholahdesta Matinkylään ja sen on määrä olla valmis tämän vuoden lopulla. Liikennöinti radalla alkaa syksyllä 2016. Toisessa rakennusvaiheessa rataa jatketaan Matinkylästä Kivenlahteen, mutta sitä pätkää saadaan odottaa vielä tovi, sillä se valmistuu aikaisintaan vuonna 2020.

» Helsingin kaupunki, HKL, Metrolla
» Länsimetro

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.