Näytetään tekstit, joissa on tunniste majoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste majoitus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko



Hämeenlinnassa yösijanamme toimi Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko. Kulttuurihistoriallinen kylpylähotelli sijaitsee Aulangon luonnonpuiston laitamilla, järven ja golfkenttien äärellä.


Vuonna 1938 valmistuneella funkkishotellilla on hyvin vaiherikas historia ja valmistuessaan sen funktionaalista arkkitehtuuria ylistettiin ulkomaita myöten. Rakennus on vuosien varrella muun muassa toiminut kisakylänä ja majoittanut kansainväisiä olympiavieraita vuoden 1952 kesäolympialaisissa. Alkuperäisissä suunnitelmissa olympialaisia tosin kaavailtiin Suomeen jo vuonna 1940, mutta talvisodan sekoittaessa suunnitelmia palveli rakennus sotasairaalana sotiemme 1939-1945 aikana.


Hotellia on laajennettu vuosina 1963, 1970 ja 1973 sekä vuonna 2006, kun kylpyläosa ja monitoimihalli valmistuivat. Kylpylän allasosastolta löytyvät 25 metriä pitkä kuntouintiallas, monitoimiallas porepenkkeineen ja vesihierontapisteineen, poreallas, lämminvesilaguuni, kylmävesialtaat,vesiliukumäki, ulkoallas sekä lasten allas. Monitoimihalli taas tarjoaa mahdollisuuksia niin urheiluun kuin kokouskäyttöönkin.  Liikkumisesta ja luonnosta kiinnostuneille kylpylähotellin ympärillä sijaitseva Aulangon luonnonpuisto tarjoaa paljon tutkittavaa varsinkin kesäaikaan, 1800-luvun loppupuolelta peräisin oleva Graniittilinnakin sijaitsee ihan kivenheiton päässä.

» Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko
» Varaa hotelliyöt kotimaan matkoille tästä


Näytä Suomi Tour suuremmalla kartalla
Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko, Aulangontie 93, 13210 Hämeenlinna

lauantai 17. tammikuuta 2015

Cumulus Pinja

Kotimaan matkoilla hotellissa yöpyminen on harvinaista herkkua. Tampereen makumatkamme päätteeksi saimme painaa päämme tyynyihin Cumulus Pinjassa, joka sijaitsee kätevästi Tampereen keskustan tuntumassa ja vain kivenheiton päässä makoisasta vohvelikahvilasta.

Hotelli Cumulus Pinja on suhteellisen pieni ja kodikas hotelli, yhdistelmä uutta ja vanhaa. Vanhempi osa hotellista on rakennettu jo vuonna 1908. Kansallisromantiikkaa henkivän talon rakennutti silloin Ulkotyöväen yhdistys Tampereen kaupungin lahjoittamalle tontille. Vanhemman osan puolelta löytyy jugendtyylinen juhlatila, Olympia-sali, jota voi varata häiden tai muiden juhlien pitoon.


Ja parasta hotelliyöpymisessä on tietysti päästä aamulla hotelliaamiaiselle valmiiseen pöytään. Tampereella kun oltiin niin tavanomaisten aamiaistarpeiden lisäksi tarjolla oli myös mustaamakkaraa.

» Hotelli Cumulus Pinja 
» Varaa hotelliyöt kotimaan matkoille tästä


Cumulus Pinja, Satakunnankatu 10, 33100 Tampere

torstai 26. heinäkuuta 2012

Härmälä camping






Tampereella vietetyn herkuttelupäivän päätteeksi pötkähdimme täysien vatsojemme viereen pikku mökissä Pyhäjärven rannalla, Härmälän leirintäalueella.

Kahdella sängyllä ja pienellä pöydällä varustettu viiden neliön mökki tarjosi riittävät puitteet silmien ummistamiseen ja Pyynikin näkötornin munkkikahvilan sekä Tallipihan suklaapuodin antimien sulatteluun. Yö kahden hengen mökissä kustansi 44 euroa, lisäksi koiralaumasta perittiin 10 euron siivousmaksu.

» Tampere Camping Härmälä


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Härmälä camping, Leirintäkatu 8, 33900 Tampere

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Rova-Hotelli










Napapiirin seikkailijat löysivät majapaikan Rovaniemeltä Rova-Hotellista, josta löytyy 12 motellihuonetta ja 20 erikokoista mökkiä. Leirintäalueiden mökkimajoituksien jälkeen 20 neliön mökki, jossa oli minikeittiö sekä oma wc ja suihku oli varsinaista luksusta. Pienestä palasta luksusta maksettiin yhteensä kahdelta henkilöltä 45 euroa. Koirat olivat myös tervetulleita tänne mökkiin.

Piha-alueella asusteli useampikin kaniperhe, possu, lammas ja kukko, joka piti huolta aamuherätyksestä.

» Rova-Hotelli


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Rova-Hotelli, Kemintie 945, 96700 Rovaniemi

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ranuanjärven leirintäalue




Ranuanjärven leirintäalue sijaitsee noin 5 km Ranuan eläinpuistosta. Leirintäalueen mökkiin olivat myös koirat tervetulleita ja ne jäivätkin taas sinne lepäilemään sillä aikaa, kun isäntäväki kävi tutustumassa Ranuan eläinpuistoon.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Ranuajärven leirintäalue, Leirintäalueentie, 97700 Ranua

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Matkajoki camping




Sillä aikaa, kun isäntäväki oli tutustumassa Kuusamon Suurpetokeskukseen ja Oulangan kanjonin päiväreittiin viettivät veteraani-ikäiset bulldoggit aikaansa mökissä Matkajoen leirintäalueella. Mökissä oli oma minikeittiö sekä wc.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Matkajoki camping, Kemijärventie 57, 93600 Kuusamo

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Seinäjoen leirintäalue





Seinäjoella yövyttiin Seinäjoen leirintäalueella tässä Volvoa vain hiukkasen isommassa mökissä.

» Seinäjoen leirintäalue


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Seinäjoen leirintäalue, Törnäväntie 29, 60200 Seinäjoki

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kallioranta camping







Kyyjärvellä upeaa auringonlaskua ihailtiin Kallionrannan leirintäalueella. Leirintäalueen mökkiin olivat myös koirat tervetulleita.

» Kallioranta camping


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Pyhäranta camping




Matkalla Satakunnasta kohti pääkaupunkiseutua päätettiinkin vielä leiriytyä matkalle ja viettää päivä Uudessakaupungissa. Matkan varrelta löydettiin meren rannalta Pyhärannan leirintäalue, jonne koiratkin olivat tervetulleita.

» Pyhäranta camping


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Tervaranta camping




Joenrannalta Lapualta löytyi kaunis Tervarannan leirintäalue, jonne koiratkin olivat tervetulleita.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Ähtärin eläinpuiston leirintäalue




Ähtärin eläinpuiston leirintäalue löytyy 700 metrin päässä eläinpuistosta, Hankaveden rannalta. Koirat saivat majoittua leirintäalueen mökkiin ja ne jäivätkin sinne huilailemaan siksi aikaa, kun isäntäväki kävi ihmettelemässä eläinpuiston asukkaita.

» Ähtärin eläinpuisto


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla