sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Vallilan Stoori
Vallilan Stoori on itsepalvelukirpputori Helsingin Vallilassa, jossa on panostettu erityisesti tuotteiden persoonalliseen ja tyylikkääseen esillepanoon.
Ihastuin paikan sisustukseen varsinkin Pop Up -kaupan puolella, jossa on vaihtelevasti erilaisten yritysten tuotteita myynnissä. Käyntihetkelläni siellä oli myynnissä mm. Cilla'sin ekologisia ja sisustuksellisia kodin pesuaineita ja tanskalaisen The Organic Companyn kodintekstiilejä.
Kirpputorin lisäksi Stoorissa toimii vinyylilevyjen myyntipaikka ja kahvila, jossa arvostetaan luomua ja lähiruokaa. Kahvilassa on arkisin tarjolla perinteisten kahvilaherkkujen lisäksi myös kasviskeittoja ja salaatteja sekä lauantaisin aamupalabrunssi. Stoorissa on myös vuokralla kabinetti kokouksia tai juhlia varten.
Itse tutustuin Vallilan Stooriin osallistuessani siellä järjestettyyn korujen askarteluiltaan. Kierrätyskoruja suunnitteleva ja valmistava RokRokInc. järjestää Vallilan Stoorissa workshoppeja, joissa pääsee taiteilemaan koruja kierrätysmateriaaleista. Kaiken tarvittavan saa paikan päältä esimerkiksi korvakoruja, kaulakoruja, käsikoruja, rintaneuloja tai vaikkapa avaimenperiä varten. Tulevien workshoppien aikatauluja voi tähyillä vaikka RokRokIncin Facebook-sivulta.
» Vallilan Stoori, www.vallilanstoori.fi
» Vallilan Stoori Facebookissa
» Vallilan Stoori Instagramissa
Vallilan Stoori, Sturenkatu 36, 00550 Helsinki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti