torstai 9. elokuuta 2012

Koiramäen Pajutalli









Vantaan ja Tuusulan rajalla sijaitsee Koiramäen Pajutallin idyllinen pihapiiri, josta löytyy kahvila, sisustus- ja puutarhamyymälä sekä ihastuttavia eläinasukkaita.

Koiramäen Pajutalli on ollut listallani pitkään, jo silloin, kun se sijaitsi vielä Vantaan puolella. Tuttavani suositeltua paikkaa hiljattain, päätin viimein kävellä paikalle, joka sitten ylittikin kaikki odotukseni, ollen taas erinomainen esimerkki siitä kuinka viehättäviä paikkoja voi löytää aivan kävelymatkan päästä kotoa.

Koiramäen Pajutalli on hyvin tunnelmallinen ja eheä kokonaisuus, jonka pihapiiri kätkee sisäänsä vanhoja aittoja ja muita rakennuksia sekä erilaisia pajusta punottuja asioita mm. eläinhahmoja, koreja, kukkatelineitä, aitoja ja majoja. Tallipuodista pajuisia esineitä voi ostaa omaan kotiin tai puutarhaan ja päärakennuksessa palvelee pullantuoksuinen sisustuspuoti, josta löytyy paljon country-henkisiä sekä luonnonmateriaaleista valmistettuja sisustustuotteita. Kahvilan vastapaistetut herkut voi nauttia tunnelmallisessa puodissa tai puutarhassa pähkinäpuun katveessa. Pajutallin vanhalla saunalla voi seurailla kanien sekä Pajutallin uusimpien tulokkaiden, ihastuttavien minipossujen Oton ja Arvin touhuja.

Pajutallilla järjestetään myös puutarhajuhlia, kurpitsakarnevaaleja, joulumyyjäisiä sekä pajun punontakursseja. Ainakin Pajutallin Kurpitsakarnevaalit näyttivät niin houkuttelevilta, että sinne on päästävä. Karnevaalit järjestetään tänä vuonna 20.9 - 23.9.2012.

Pajutalli on avoinna lähes ympäri vuoden, ti-pe kello 11-19 ja la-su kello 10-18. Helmikuussa paikka on suljettu.

» Koiramäen pajutalli
» Koiramäen pajutalli Facebookissa


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Koiramäen Pajutalli, Forsteninkuja 10 as 1, 04360 Tuusula

lauantai 4. elokuuta 2012

Weird Antiques








Jos etsit 50-70-luvun pop-antiikkia kotiin tai rekvisiitaksi on Sipoon Martinkylän vanhalla asemalla sijaitseva Weird Antiques sinulle oikea tavarataivas.

Liikkeestä löytyy astetta erikoisempia amerikkalaisia ja suomalaisia esineitä sotien jälkeisen populaari- ja kertakäyttökulttuurin alkutaipaleelta. Peltileluja, -purkkeja ja -kylttejä, polkuautoja sekä muuta autoiluun liittyvää rekvisiittaa. Satunnaisesti myös huonekaluja sekä peli- ja levyautomaatteja. Ja paljon muita toinen toistaan oudompia kapistuksia. Tavara liikkeessä vaihtuu koko ajan.

Vierailu liikkeeseen kannattaa ajoittaa hyvin, koska Weird Antiques on auki vain kesälauantaisin kello 10-16. Mukaan on hyvä varata riihikuivaa rahaa, koska liikkeessä käy vain käteismaksu.

» Weird Antiques Facebookissa

Päivitys 13.4.2013: Weird Antiques on muuttanut pois Sipoon Martinkylän vanhalta asemalta ja avannut 29.3.2013 uuden myymälän Helsingin Jätkäsaareen. Outoa antiikkia löytyy siis jatkossa osoitteesta Tyynenmerenkatu 6‎, Helsinki.

» Weird Antiques


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

perjantai 3. elokuuta 2012

Haltialan tila







Helsingin keskuspuiston pohjoispäädyssä, aivan Helsingin ja Vantaan rajamailla sijaitsee Haltialan tila, jossa pääsee ihmettelemään erilaisten kotieläinten elämää ympäri vuoden.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat viljelyalueet ympäröivät Haltialan tilaa, jonka historia ulottuu 1500-luvulle asti. Tila on ollut 17 omistajan hallussa ennen kuin Helsingin Kaupunki osti sen Kavaleffin suvulta vuonna 1934, tarkoituksenaan ylläpitää kulttuurimaisemaa ja tarjota tilaa ympäristöineen kaupunkilaisten virkistyskäyttöön.

Tilalla asustelee lehmiä, lampaita, vuohia, sikoja, hevosia, kanoja ja kalkkunoita, joita pääsee kesäisin ihastelemaan piha-alueella aamusta iltaan. Syksymmällä ilmojen viiletessä eläimet muuttavat sisätiloihin, johon niitä pääsee katsomaan arkisin kello 18-20 ja viikonloppuisin 11-18.

Haltialan pelloilla ylläpidetään vuosisatoja jatkunutta perinnettä viljelemällä siellä heinää ja viljaa maatilan eläinten ravinnoksi. Myös kaupunkilaisten poimittavaksi kasvatetaan erilaisia kasveja, kuten kukkia ja hernettä.

Haltialasta lähtee hienoja ulkoilureittejä lähimaastoon, josta löytyy nykyisin Helsingin laajimmat ja yhtenäisimmät metsät. Siellä sijaitsevat myös neljä luonnonsuojelualuetta: Pitkäkosken rinnelehto, Haltialan aarnialue, Niskalan puulajipuisto ja Ruutinkosken rantalehto.

Eläinten ihmettelyn lomassa voi istahtaa nauttimaan tuoreista leivonnaisista ruoka- ja miljöökahvila Wanhan Pehtoorin terassille. Pihalla myös jäätelökioski.

» Haltialan maatila
» Wanha Pehtoori


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Haltialan tila, Laamannintie, 00690 Helsinki