torstai 9. elokuuta 2012

Koiramäen Pajutalli









Vantaan ja Tuusulan rajalla sijaitsee Koiramäen Pajutallin idyllinen pihapiiri, josta löytyy kahvila, sisustus- ja puutarhamyymälä sekä ihastuttavia eläinasukkaita.

Koiramäen Pajutalli on ollut listallani pitkään, jo silloin, kun se sijaitsi vielä Vantaan puolella. Tuttavani suositeltua paikkaa hiljattain, päätin viimein kävellä paikalle, joka sitten ylittikin kaikki odotukseni, ollen taas erinomainen esimerkki siitä kuinka viehättäviä paikkoja voi löytää aivan kävelymatkan päästä kotoa.

Koiramäen Pajutalli on hyvin tunnelmallinen ja eheä kokonaisuus, jonka pihapiiri kätkee sisäänsä vanhoja aittoja ja muita rakennuksia sekä erilaisia pajusta punottuja asioita mm. eläinhahmoja, koreja, kukkatelineitä, aitoja ja majoja. Tallipuodista pajuisia esineitä voi ostaa omaan kotiin tai puutarhaan ja päärakennuksessa palvelee pullantuoksuinen sisustuspuoti, josta löytyy paljon country-henkisiä sekä luonnonmateriaaleista valmistettuja sisustustuotteita. Kahvilan vastapaistetut herkut voi nauttia tunnelmallisessa puodissa tai puutarhassa pähkinäpuun katveessa. Pajutallin vanhalla saunalla voi seurailla kanien sekä Pajutallin uusimpien tulokkaiden, ihastuttavien minipossujen Oton ja Arvin touhuja.

Pajutallilla järjestetään myös puutarhajuhlia, kurpitsakarnevaaleja, joulumyyjäisiä sekä pajun punontakursseja. Ainakin Pajutallin Kurpitsakarnevaalit näyttivät niin houkuttelevilta, että sinne on päästävä. Karnevaalit järjestetään tänä vuonna 20.9 - 23.9.2012.

Pajutalli on avoinna lähes ympäri vuoden, ti-pe kello 11-19 ja la-su kello 10-18. Helmikuussa paikka on suljettu.

» Koiramäen pajutalli
» Koiramäen pajutalli Facebookissa


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Koiramäen Pajutalli, Forsteninkuja 10 as 1, 04360 Tuusula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti