perjantai 16. lokakuuta 2015
Linnanmäen Valokarnevaali
Linnanmäen kesäkausi päättyy näyttävästi huvipuiston verhoutuessa tunnelmallisesti erilaisten värivalojen loistoon.
Tänä vuonna vietetään Linnanmäen 65-vuotisjuhlavuotta ja huvipuisto on koristeltu erikoisvaloin Valokarnevaalia varten jo kymmenen vuotta. Valokarnevaalin aikana Linnanmäki on auki poikkeuksellisesti iltakymmeneen asti. Alueelle on maksuton sisäänpääsy, laitteiden kieputettavaksi tarvitset maksullisen laitelipun tai rannekkeen.
Laitteista Hurjakuru, Vonkaputous ja Kirnu olivat jo talvilevolla. Muut puiston laitteet olivat vielä käytössä, tosin säävarauksella. Valokarnevaali oli houkutellut kaiken ikäisten huvittelijoiden lisäksi paikalle paljon myös valokuvaajia kuvaamaan värivalojen loistoa. Myös omalta kohdaltamme kieputukset jäivät väliin ja tyydyimme vain fiilistelemään karnevaalitunnelmaa pimenevässä syysillassa.
Valokarnevaalin aikaan ulkoilmalava Estradilla esiintyy joka ilta erilaisia artisteja, meidän vierailumme aikana Raappana. Vielä tulevana viikonloppuna siellä esiintyvät Jore Marjaranta sekä Jean S. & Laura Voutilainen, lapsille taas esiintyy mm. Peppi Pitkätossu. Sunnuntai-iltana tunnelmallinen Valokarnevaali huipentuu huvikauden päättävään ilotulitukseen.
Linnanmäki, Tivolikuja 1,00510 Helsinki
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Paavolan tammi
Suomen kauneimmaksi puuksi tituleerattu Paavolan tammi löytyy Lohjalta, Lohjansaaren eteläosasta. Suomalainen luontomatkailublogi Retkipaikka.fi nosti Paavolan tammen viime syksynä suorastaan puumaailman julkkikseksi ja komeileepa komea tammi tänä vuonna julkaistun Retkipaikka -kirjan kannessakin.
Tammen luo johdattava lyhyt luontopolku lähtee Lohjansaaren koulun pihalta. Tammikossa kiertelevällä luontopolulla on mittaa vain noin kilometrin verran, joten tammen luo tepastelee nopeasti. Paavolan tammikko on valtakunnallisesti arvokas lehtoalue, joka rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1994.
Ennen Paavolan tammea sukelletaan tiheään kuusikkoon, jonka jälkeen päädytään aukiolle, jossa näyttävä puuvanhus komeilee. Ikää tammella arvioidaan olevan 400-500 vuotta. Puun vierellä oleva taulu kertoi tammen ympärysmitaksi 472 cm (110 cm:n korkeudelta mittattuna) ja sen haaroittuneet oksat kurkottelevat pitkälle sivusuuntaan. Huomattavasti suurempiakin tammia Suomen maasta löytyy, mutta tammen lehvästön läpi siivilöityvä valo ja sen sijainti pyöreällä aukiolla, kuusikon keskellä, tekevät paikasta satumaisen ja taianomaisen. Vallan mainio retkikohde kauniina syyspäivänä.
» Retkipaikka.fi - Paavolan tammi Lohjalla
» Lohjan saaristoseura ry - Paavolan luontopolku
Paavolan tammi, Lohjansaaren koulu, Pietiläntie 23,08800 Lohja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)