Elis Sinistön Villa Mehu

Kirkkonummen Veklahden metsän siimeksessä lepäilee Elis Sinistön omalaatuinen valtakunta, Villa Mehu. Elis Sinistö (1912-2004) oli ITE-taiteilija, tanssija, joogi, alastonmalli, keksijä, filosofi, mystikko, vapaa-ajattelija, luonnonystävä ja seurallinen erakko. Veklahden metsään hän rakenteli 50 vuoden ajan kokonaisuutta, johon kuului lukuisia toisistaan poikkeavia rakennelmia, mm. Sinistön kotitalo, temppeli, tanssisali sekä useita saunoja ja vierasmajoja.

Yhtenäisenä nimittäjänä rakennelmissa toimii toteutuksessa käytetty kierrätysmateriaali sekä matala kattokorkeus. Ehkäpä juuri mieltymyksestä taiteilijan usein korostamaan maanläheisyyteen, Sinistön luolamaiset luomukset tarjoavat pääsääntöisesti riittävän korkeuden vain kumarassa kulkevalle. Rakennelmat ovat olleet vailla kunnossapitoa jo yli kymmenen vuotta, joten nykyisellään niissä ryömimistä ja kiipeilyä kannattaa välttää romahdusvaaran vuoksi.

Usein erilaisten ITE-taideinstallaatioiden ongelmana on se, että ne vaikuttavat irrallisina teoksina jossain määrin väkinäisiltä. Ongelma ratkeaa kuitenkin sillä, että koko ympäröivä maailma on yhtä suurta pakomatkaa todellisuudesta. Villa Mehulle on leimallista myös se, että taiteellisen toteutuksen ytimessä on kuitenkin pyrkimys toiminnallisuuteen - olkoonkin että toteutus on tapahtunut ensin mainitun ehdoilla. Lisäksi vapauttavaa on se, että Villa Mehu tuntuu vilpittömän naiivilta, se ei ole sen enempää manifesti maailmanmenoa vastaan kuin itseään jalustalle kohottava installaatio, jonka ymmärtäminen edellyttäisi pitkälle vietyjä taideopintoja.

Elis Sinistö toivoi Villa Mehun päätyvän taiteilijoiden omistukseen ja "kaikille maailman ihmisille kohtauspaikaksi, missä voitaisiin mietiskellä, miten tullaan onnelliseksi ilman rahaa ja huumaavia myrkkyjä." Asiasta laadittiinkin virallinen testamentti. Eliksen siirryttyä ajasta ikuisuuteen vuonna 2004 hänen tuhkansa siroteltiin tontilla sijaitsevaan lampeen ja taideperintö rakennuksineen ja tontteineen siirtyi ITE -museolle Kaustisten kansanmusiikkisäätiön alaisuuteen. Kaustisen kansanmusiikkisäätiö kuitenkin vaali sekä Sinistön elämäntyötä että omaa talouttaan heikosti, jolloin Villa Mehu pääsi rapistumaan. Kansanmusiikkisäätiö ajautui vuonna 2011 konkurssiin ja valitettavasti testamentissa ei ollut panttausta estäviä ehtoja, joten lainojen vakuudeksi pantattu Villa Mehu myytiin velkojen kuittaamiseksi.



Villa Mehu päätyi yksityishenkilöille, naapurissa asuvalle pariskunnalle, jotka Helsingin Sanomien haastattelussa kertoivat, että he haluavat kunnioittaa Sinistön tahtoa ja alueella saa jatkossakin kulkea vapaasti. Valitettavasti kuitenkin huonokuntoiset rakennukset joudutaan tulevaisuudessa purkamaan. Uusien omistajien suunnitelmissa on säilyttää kivirakennelmat, muistokirjoitus ja lampi, johon Sinistön tuhkat on siroteltu.

Harmi ettei Sinistön taideperintöä osattu ottaa aikoinaan yhtä hyviin käsiin kuin ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen patsaspuistoa Parikkalassa.

» Itenet.fi: Elis Sinistö


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Villa Mehu, Veklahti, Kirkkonummi

Kruunuvuoren hylätyt huvilat

Itä-Helsingissä, Laajasalon kupeessa, sijaitsee Kruunuvuori. Aavekaupunki, jossa yli satavuotiaat huvilavanhukset vetelevät viimeisiään. Kruunuvuoren huvila-alue on Helsingin kuvatuimpia hylättyjä paikkoja ja paatuneimpien urbaanien löytöretkeilijöiden mielestä ehkä jo turhankin mainstreamia.

Osa hylätyistä huviloista on jo luovuttanut taistelunsa aikaa vastaan. Rapistuneita, luhistuneita, kasvillisuuden ja vandaalien valtaamia, joita ei pieni pintaremontti pysty enää pelastamaan. Pari huviloista on kadonnut savuna ilmaan. Pari taas vielä sinnittelee pystyssä, ilmeisen hyväkuntoisina olosuhteisiin nähden, ja olisivat mahdollisesti vielä pelastettavissa, mikäli toimeen ryhdyttäisiin pian. Alueen ja sen rakennusten suhteen onkin saanut kuulla sekä lohduttavia että vähemmän lohduttavia suunnitelmia.

Monista rakennuksista on rikottu ikkunat ja revitty kaikki mitä irti saa. Joku ryökäle oli mennyt varastamaan Villa Kissingenin pihamaalla olleen Makki-koiran (1894-1903) hautakivenkin. Paikalla samaan aikaan ollut pikku tyttö kantoi hautakiven kuopan reunalle valkovuokkoja. Liikuttavaa. Tytön äiti muisteli Makki-koiran hautakiveä ja kertoi heidän käyneen siellä jo vuosia. Nyt hautakivikin oli poissa.

Yksi parhaiten säilyneistä rakennuksista on Villa Hellebö. Ystäväni osasi kertoa, että hänen enonsa oli kunnostanut tämän huvilan ja asui siinä kesäkaudet vajaat 10 vuotta. Sittemmin huvila näyttää jääneen hylättyjen joukkoon.

Ajo-ohjeita etsiessämme monessakin lähteessä todettiin, että Kruunuvuoreen ei eksy sattumalta. Mekin pyörimme ympäri Laajasaloa, kunnes älysimme, että ohjeissa mainittu päätie todellakin tarkoittaa tietä, jonka nimi on Päätie. Päätien löydettyämme ja sen päähän huristeltuamme meitä odottikin sieltä monista kuvista tuttu puomi, jonka jälkeen varsinainen seikkailu saattoi alkaa.

Puomin takana seikkailijoita odotti ylämäki, jonka jälkeen polku haarautui kahtia. Me päätimme valita tietenkin sen haastavimman reitin, joka lähti kiertämään myötäpäivään Kruunuvuorenlampea ja sen ympärillä sijaitsevia huviloita. Ensimmäisenä haasteena oli jo parhaat päivänsä nähneet pitkospuut. Heti pitkospuiden ylittämisen jälkeen häämöttikin ensimmäiset huvilat ja rämpimisemme palkittiin. Hökkeleiden takana siinti rantakalliot ja upeat merimaisemat Helsinkiä ympäröiviin saariin; Katajanokalle, Korkeasaareen, Mustikkamaalle ja Kulosaareen.

Luonto ottaa omansa. Lohdullista, mielenkiintoista, mutta samalla myös äärimmäisen surullista. Miksi näin upeat huvilat Helsingin parhaimmilla seuduilla on sitten jätetty oman onnensa nojaan?

Kruunuvuoren tarina alkaa 1800-lopulta, jolloin silloisen Uppbyn kartanon maita vuokrattiin Helsingin säätyläisille huvilapalstoiksi. 1900-luvun alussa huvila-alueen osti suomalaisen kansakoululaitoksen perustajan Uno Cygnaeuksen poika Jacob Cygnaeus, joka taas muutama vuosi myöhemmin myi alueen saksalaissyntyiselle kauppaneuvokselle ja Saksan konsulille, Albert Goldbäck-Löwelle. Hän nimesi paikan Kissingeksi. Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa asuneiden saksalaisten omaisuus luovutettiin Neuvostoliitolle ja alue toimi suomalaisten kommunistien kesäpaikkana vuoteen 1955 asti. Silloin alueen osti vuorineuvos Aarne Aarnio, suunnitelmissaan lanata huvilat maantasalle ja rakentaa alueelle kerrostalolähiö. Useista yrityksistä huolimatta kaupunki ei kuitenkaan koskaan hyväksynyt alueen kaavauudistusta eikä myöntänyt rakennuslupia. Aarnion intressit eivät riittäneet huvila-alueen ylläpitoon ja lopputuloksen voimme nähdä tänä päivänä surullisena muistomerkkinä piittaamattomuudesta huvilavanhuksia kohtaan.

Mikäli Kruunuvuoren historiaan haluaa syventyä tarkemmin, ovat tutkija Minna Torppa ja valokuvaaja Aurora Reinhard toteuttaneet kirjan "Kruunuvuori – unohdettujen huviloiden tarina", joka kertoo Laajasalossa sijainneen kesäparatiisin erikoisesta kohtalosta suurpolitiikan ja rakennusbisneksen kiemuroissa sekä esittelee aluetta kuvin sen entisaikojen loistonsa päiviltä 2000-luvun alulle asti.
» Kaupunginmuseo: Toivottu lisäpainos Kruunuvuoren huvilakirjasta

Kruunuvuoren hylätyt huvilat, Päätie, 00590 Helsinki

Lasikaatopaikka

Riihimäki on tunnettu lasikaupunkina, mutta tässä yksi mielenkiintoinen kohde, jota kaupungin nähtävyysluetteloista on turha etsiä. Suomen lasimuseon kupeesta, Hämeenlinnantien ja Helsinginväylän välisestä metsiköstä, löytyy lasiesineiden hautausmaa.

Jätimme auton Riuttantien alussa olevalle parkkipaikalle, josta lähtee myös Riutan ulkoilu- ja hiihtoreitti. Parkkipaikalla kehotettiin ulkoiluttamaan koiria kytkettynä, kenties siellä olisi myös aiheellista mainita metsän olevan täynnä teräviä lasinsirpaleita, ei olisi siis tullut mieleenkään päästää koiria sinne tepastelemaan. Ajattelimme hajaantua etsimään metsikössä makoilevia lasipaloja, mutta kauaa ei tarvinnut etsiä, kun havaitsimme jo seisovamme yhden lasikasan päällä.

Syksyisten lehtien, sammaleiden ja muun aluskasvillisuuden alta löytyi pulloista ja purkeista peräisin olevia värikkäitä lasinsirpaleita, sulaneita lasimöykkyjä, posliinisia korkkeja, posliinikuppien ja -lautasten palasia, saviruukkuja sekä jo puhkiruostuneita emalivateja ja peltiämpäreitä. Luonto on yrittänyt valloittaa lasiesineitä sekä sisä- että ulkopuolelta ja kasat ovat hautautuneet luonnon siimeksessä ilmeisesti jo kymmeniä vuosia.

Eräänkin posliinikorkin painatus paljasti korkin kuuluneen Helsingissä vuosina 1916-1935 toimineelle Virvoitusjuomatehdas Salamalle. Muutamia ehjiäkin esineitä metsästä vielä löytyi, mm. 1912 perustetun OY Oxygenol AB:n Aqua Vera -pullo ja monia muita erimuotoisia ja -kokoisia lasipulloja, joiden salat eivät maallikoille avautuneet. Lasiesineistä kiinnostuneet voinevat bongata metsiköstä monia muitakin tuttuja ja tunnettuja lasiesineitä tai niiden sirpaleita.

Mikä lie tämän lasikaatopaikan historia? Miksi ja milloin lasit on kipattu metsän siimekseen?

Vinkki kohteesta löytyi Nopsa Travelsin sivuilta:
» Nopsa Travels: Lasikaatopaikka


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Lasikaatopaikka, Riuttantie 1, 11910 Riihimäki

Hyytämän nimikalliot

Hyytämän nimikallioiden kohdalla puhutaan jälleen kerran kohteesta, jonka tuntemattomuus suhteessa sen ainutkertaisuuteen on miltei käsittämätöntä.

Lyhykäisyydessään kyseessä on rantakalliot, joiden kupeeseen paikalliset ovat aikain saatossa raapustelleet nimiään sekä muita asiaankuuluvia kuvioita. Erikoiseksi paikan tekee se, että vanhimmat nimet, nimikirjaimet ja vaakunat ovat peräisin jo 1700-luvulta - vastaavan ikäisiä tavallisten ihmisten säilyneitä kättentöitä ei todellakaan tule vastaan päivittäin.

Maa kohoaa Pyhäjoen korkeudella noin metrin sadassa vuodessa, joten vanhimmat rantakalliot eivät varsinaisesti ole enää rantakallioita vaan ne ovat kivunneet metsän siimekseen ja peittyneet sammalten alle.

Nimikalliot tarjoaisivat myös erinomaisen tilaisuuden historian elävöittämiseen - sen lisäksi että paikalliset koululaiset voitaisiin valjastaa sammalenrapsuttelu-talkoisiin vanhojen kaiverrusten yltä, perinne voisi elää ja ikäluokka toisensa jälkeen ikuistaa omat puumerkkinsä lähiseudun rantakiviin.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla