sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Parasta kotikaupungissani



On aika aloittaa uusi blogikirjoitusten sarja, jossa ehkä juuri sinä pääset kertomaan, mikä on mielestäsi parasta kotikaupungissasi. Tarkoituksena on kaivella suomalaisia kaupunkeja hieman pintaa syvemmältä ja tuoda esiin asioita, paikkoja sekä tapahtumia, joita ei välttämättä perinteisistä turistioppaista löydä. Hurmaavimpia paikkoja kun eivät aina ole ne, jotka komeilevat kaupungin omilla sivuilla nähtävyyksien ja tunnetuimpien paikkojen joukossa.

Idea tähän blogikirjoitusten sarjaan lähti Muru Mou -matkablogista, jossa oli juttu neljästä ulkosuomalaisesta, jotka kertoivat mikä heidän mielestään on parasta heidän nykyisissä kotikaupungeissaan – Rio de Janeirossa, Barcelonassa, Venetsiassa ja Kööpenhaminassa.

Paikalliset näkevät kaupungin aivan toisenlaisena kuin siellä hetkellisesti vierailevat: parasta ei ehkä olekaan ne upeat rakennukset, patsaat tai historialliset alueet, joita tuhannet matkailijat tulevat vuosittain ihailemaan. Ei ne perinteisiin vaatteisiin pukeutuneet katusoittajat, keskustan ravintolat tai maailmankuulu ranta. Kaupungissa asuvalle parasta saattaakin olla tietyn korttelin ainutlaatuinen tunnelma, vaatimattoman ravintolan erinomainen ruoka, ihmisten vieraanvaraisuus tai aikaisen aamun hiljaiset kadut.
www.rantapallo.fi/murumou/parasta-kotikaupungissani-nelja-ulkosuomalaista-kertoo/

Suomitour.com -blogin tarkoitus on esitellä Suomen erikoisia, omituisia ja hurmaavia paikkoja sekä tapahtumia ja kannustaa olemaan rohkeasti turisti paitsi omassa kotimaassa myös omassa kotikaupungissa. Mutta vaatimaton kahden hengen Suomitour -tiimimme ei valitettavasti ehdi jakautumaan kaikkiin paikkoihin ja tapahtumiin, joita ihana maamme tarjoaa. Juttumme ovat sen vuoksi keskittyneet viime aikoina valitettavan paljon vain pääkaupunkiseudun ympäristöön ja juuri siksi haluaisimmekin valjastaa lisää ihmisiä kertomaan Suomi Tourin ilosanomaa.

Pystyisitkö sinä auttamaan meitä? Mitä näkemistä, tekemistä ja kokemista sinä suosittelisit omasta kaupungistasi tai suuren kaupungin varjoon jääneeltä pikkupaikkakunnalta? Tai oletko kotimaanmatkasi varrella törmännyt johonkin paikkaan, jonka haluaisit esitellä muillekin? Se voi olla esimerkiksi luontokohde, kahvila, tapahtuma tai joku muu paikallinen erikoisuus. 

Jätä kommentti yhteystietojesi kera, tai lähetä sähköpostia osoitteeseen tiina@rontti.fi, niin otamme sinuun yhteyttä.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vallilan Stoori




Vallilan Stoori on itsepalvelukirpputori Helsingin Vallilassa, jossa on panostettu erityisesti tuotteiden persoonalliseen ja tyylikkääseen esillepanoon.




Ihastuin paikan sisustukseen varsinkin Pop Up -kaupan puolella, jossa on vaihtelevasti erilaisten yritysten tuotteita myynnissä. Käyntihetkelläni siellä oli myynnissä mm. Cilla'sin ekologisia ja sisustuksellisia kodin pesuaineita ja tanskalaisen The Organic Companyn kodintekstiilejä.






Kirpputorin lisäksi Stoorissa toimii vinyylilevyjen myyntipaikka ja kahvila, jossa arvostetaan luomua ja lähiruokaa. Kahvilassa on arkisin tarjolla perinteisten kahvilaherkkujen lisäksi myös kasviskeittoja ja salaatteja sekä lauantaisin aamupalabrunssi. Stoorissa on myös vuokralla kabinetti kokouksia tai juhlia varten.





Itse tutustuin Vallilan Stooriin osallistuessani siellä järjestettyyn korujen askarteluiltaan. Kierrätyskoruja suunnitteleva ja valmistava RokRokInc. järjestää Vallilan Stoorissa workshoppeja, joissa pääsee taiteilemaan koruja kierrätysmateriaaleista. Kaiken tarvittavan saa paikan päältä esimerkiksi korvakoruja, kaulakoruja, käsikoruja, rintaneuloja tai vaikkapa avaimenperiä varten. Tulevien workshoppien aikatauluja voi tähyillä vaikka RokRokIncin Facebook-sivulta.




» Vallilan Stoori, www.vallilanstoori.fi
» Vallilan Stoori Facebookissa
» Vallilan Stoori Instagramissa


Vallilan Stoori, Sturenkatu 36, 00550 Helsinki