torstai 30. heinäkuuta 2009

Leonardo Da Vilhun veistospuisto






Itä-Vantaan ja Sipoon rajamailla, Sotungin kylässä, sijaitsee Vantaan oman Leonardon, taidemaalari, kuvanveistäjä ja taiteenkerääjä Risto Vilhusen eli Leonardo da Vilhun veistospuisto, jossa voi ihailla modernia ympäristötaidetta. Vilhusen raivaamassa puistossa on muun muassa hänen takomiaan viinapiruveistoksia ja näytillä saattaa olla joskus myös teoksia hänen laajoista keräilykokoelmistaan.

Ei heti uskoisikaan, että löytää itsensä ihailemasta aitoa Picassoa tai Rembradtia pikku mökistä Vantaan rajamailta. Vilhusen taidekokoelman sanotaan olevan yksi suurimmista yksityisen taiteilijan kokoelmista. Vuonna 2009 taidekokoelmassa oli 4140 teosta, joista ikoneita yli 500. Vantaan kaupungin jahkailuun kyllästyttyään Vilhunen lahjoitti kokoelman kotikaupungilleen Kuopiolle. Kokoelman pohjan muodosti kotimaisilta taiteilijoilta hankitut 1500 piirustusta ja grafiikanlehteä, joita hän itse luonnehtii “suomalaisen piirustustaiteen geenipankiksi”. Suomalaisten taiteilijoiden ohella kokoelmissa on muun muassa Goyan, Rembrandtin, Berthe Morisotin, Ilja Repinin, von Wrightin, Wäinö Aaltosen, Tyko Sallisen, Marc Chagallin ja Fanny Churbergin teoksia. Vilhunen sanoo keräävänsä intuitiolla ja keräilyn toimivan alkoholismin jatkeena, ”piristyksenä johon jää koukkuun”.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Leonardo Da Vilhun veistospuisto, Sepänrinne 2, 01260 Vantaa

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Vantaan kaupunginmuseo




Vantaan kaupunginmuseossa esitellään Vantaan kaupungin ja Vanhan Helsingin pitäjän historiaa. Museo kerää kokoelmiinsa Vantaan ja Helsingin maalaiskunnan historiaan liittyvää esineistöä, kuvamateriaalia, asiakirjoja, muistitietoa sekä kirjallisuutta. Museon perusnäyttely Tarinamme Helsingestä Vantaaksi kuvaa kuinka Helsingin pitäjästä on kehittynyt Vantaan kaupunki sekä kertoo seudun historiaa satojen, jopa tuhansien vuosien ajalta.





Itse museorakennuskin on hyvin historiallinen ja erikoinen; se on Tikkurilan vanha rautatieasema, joka kuuluu Suomen ensimmäisen rautatielinjan Helsinki-Hämeenlinna-radan alkuperäisiin asemiin ja on Suomen vanhin säilynyt asemarakennus. 1863 valmistuneen rakennuksen suunnitteli Carl Albert Edelfelt, joka oli Hämeen lääninarkkitehti ja taidemaalari Albert Edefeltin isä. Tiiliset asemarakennukset olivat myös pääteasemilla Helsingissä ja Hämeenlinnassa, muiden väliasemien (Järvenpää, Hyvinkää, Riihimäki ja Turenki) rakennukset tehtiin puusta.

» Vantaan kaupunginmuseo


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Vantaan kaupunginmuseo, Hertaksentie 1, 01300 Vantaa

Luonnontieteellinen museo


Luonnontieteellinen museo eli entinen Eläinmuseo on osa Helsingin yliopiston Luonnontieteellistä keskusmuseota, joka on Suomen tärkein luonnontieteellinen museo. Museo säilyttää ja ylläpitää kasvi- ja eläintieteellisiä sekä geologisia ja paleontologisia kansalliskokoelmia, jotka koostuvat näytteistä eri puolilta maailmaa.






Museo oli pitkään remontissa ja harvemmin siellä arkisin ehtii käymään, joten kesälomalla on hyvä viettää Helsinki-päivä ja tutustua museoon rauhassa ja ajan kanssa.

» Luonnontieteellinen keskusmuseo



Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Luonnontieteellinen keskusmuseo, Pohjoinen Rautatiekatu 13, 00100 Helsinki

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Bonk Museum






Dynamokeskus Bonk on museo Uudessakaupungissa, jossa esitellään kuvitteellisen Bonk Business Inc tai O.y. Bonk A.b. yhtiön historiaa 1800-luvulta nykypäivään koneiden ja valokuvien avulla.

» Bonk Museum


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Bonk Museum, Siltakatu 2, 23500 Uusikaupunki