tiistai 21. heinäkuuta 2009

Mestari-Heikin Maja




Pikkupitäjien retkeilymaastot ovat tunnetusti täynnä jos jonkinlaista onkaloa, jotka on nimetty siellä tarinoiden mukaan lymynneiden maahisten tai metsärosvojen mukaan. Nyt meillä on käsillä kuitenkin jotain aivan muuta, Vihannin Ilveskorvessa sijaitseva kivistä koottu maja on autenttinen asumus jollaisia ei todellakaan tule vastaan joka taajamassa. Omaleimaisessa asumuksessa on vuosisadan vaihteessa majaansa pitänyt paikallinen kylähullu kyläoriginelli, Heikki Kilpua-Myllymäki (1854-1934), joka aiemman lukaalinsa paloturvallisuuteen pettyneenä pystytti itselleen hieman tavanomaisesta poikkeavan pytingin.



Omasta mielestäni kyseessä on Vihannin ehdottomasti kiinnostavin vierailukohde ja jopa maanlaajuisessa mittakaavassa varsin uniikki nähtävyys. Kunta voisi hyvinkin panostaa kohteen esilletuontiin nykyistä enemmän, paikalle oli suurin ponnisteluin saatu viritettyä yksi lukukelvottomaksi tuhrittu opaskyltti. Paikallisilla asukkailla lienee hallussaan valokuvia itse Mestari-Heikistä ja mitä luultavimmin muistoissa on myös kertomuksia kivimajassaan asuneesta kaverista - näiden kokoaminen ja esille laittaminen olisi todellinen kulttuuriteko. Kuntalaisten keskuudesta voitaisiin myös vuosittain valita Vuoden Heikki, jonka toimenkuvaan kuuluisi kivilinnassa päivystäminen ja majan muovisten pienoismallien kaupittelu turisteille.


Näytä Suomitour suuremmalla kartalla

3 kommenttia:

  1. Tuntuu etteivät paikkakuntalaiset näe näitä paikkoja turisteja kiinnostavina. Tai ehkä nämä paikat eivät ole niitä paikkoja joita he haluavat asuinkunnastaan tuoda esille, vaikka se saattaisi olla juuri se kiinnostavin pala paikkakuntaa. Samaa näkee myös muualla kuten vaikka Vantaan Kaivokselan kaivoskuiluilla tai Lieksan Mätäsvaaran kaivoskylässä. Kumpaakaan kohdetta ei juuri olla tehty houkutteleviksi. Vantaan Kaivokselassa ei ole edes alueen historiasta kertovia kylttejä. Helpompi ehkä opastaa turistit Kauppakeskus Jumboon ja Heurekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taas muistelin juuri Keretin tornia. Vanha kaivos on kyllä valjastettu jo matkailu- ja kulttuurikäyttöön, mutta torni ilmeisesti vieläkin rapistuu pystyyn?

      Poista
    2. Joskus Outokummun kunnan matkailupalvelulta muistaakseni pystyi tilaamaan kierroksen Keretin torniin. En tiedä millaisia nuo olivat tai järjestetäänkö niitä enää. Me päästiin tutustumaan muuten torniin ja käytiin huipulla.Tornin tunnelma oli hieno ja toimisi jopa opastetuilla kierroksilla. http://urbanex.ninja/kohde/keretin-torni-outokumpu/

      Poista