lauantai 13. lokakuuta 2012
Lasikaatopaikka
Riihimäki on tunnettu lasikaupunkina, mutta tässä yksi mielenkiintoinen kohde, jota kaupungin nähtävyysluetteloista on turha etsiä. Suomen lasimuseon kupeesta, Hämeenlinnantien ja Helsinginväylän välisestä metsiköstä, löytyy lasiesineiden hautausmaa.
Jätimme auton Riuttantien alussa olevalle parkkipaikalle, josta lähtee myös Riutan ulkoilu- ja hiihtoreitti. Parkkipaikalla kehotettiin ulkoiluttamaan koiria kytkettynä, kenties siellä olisi myös aiheellista mainita metsän olevan täynnä teräviä lasinsirpaleita, ei olisi siis tullut mieleenkään päästää koiria sinne tepastelemaan. Ajattelimme hajaantua etsimään metsikössä makoilevia lasipaloja, mutta kauaa ei tarvinnut etsiä, kun havaitsimme jo seisovamme yhden lasikasan päällä.
Syksyisten lehtien, sammaleiden ja muun aluskasvillisuuden alta löytyi pulloista ja purkeista peräisin olevia värikkäitä lasinsirpaleita, sulaneita lasimöykkyjä, posliinisia korkkeja, posliinikuppien ja -lautasten palasia, saviruukkuja sekä jo puhkiruostuneita emalivateja ja peltiämpäreitä. Luonto on yrittänyt valloittaa lasiesineitä sekä sisä- että ulkopuolelta ja kasat ovat hautautuneet luonnon siimeksessä ilmeisesti jo kymmeniä vuosia.
Eräänkin posliinikorkin painatus paljasti korkin kuuluneen Helsingissä vuosina 1916-1935 toimineelle Virvoitusjuomatehdas Salamalle. Muutamia ehjiäkin esineitä metsästä vielä löytyi, mm. 1912 perustetun OY Oxygenol AB:n Aqua Vera -pullo ja monia muita erimuotoisia ja -kokoisia lasipulloja, joiden salat eivät maallikoille avautuneet. Lasiesineistä kiinnostuneet voinevat bongata metsiköstä monia muitakin tuttuja ja tunnettuja lasiesineitä tai niiden sirpaleita.
Mikä lie tämän lasikaatopaikan historia? Miksi ja milloin lasit on kipattu metsän siimekseen?
Vinkki kohteesta löytyi Nopsa Travelsin sivuilta:
» Nopsa Travels: Lasikaatopaikka
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Lasikaatopaikka, Riuttantie 1, 11910 Riihimäki
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Omenakarnevaalit
Omenakaupunkina tunnettuna Lohja juhlii vuosittain Omenakarnevaaleja. Sadonkorjuujuhlien aikaan Lohjan museon pihapiiri täyttyy omenan ja muiden syksyisten herkkujen lisäksi käsityöläisten myyntikojuista. Karnevaaleilla ihasteltiin mm. keramiikkaa ja tekstiilejä, ihmeteltiin omenamehun valmistusta ja Onnellisen sepän pajan työnäytöksiä, tutustuttiin omenalajikkeisiin ja Lohjan museon näyttelyihin sekä herkuteltiin muurinpohjaletuilla.
Erikoisempia tapahtumia edustaa Omenakarnevaalien yhteydessä järjestettävä Variksenpelättimien SM-kilpailu. Kilpailuun voi osallistua kuka vain uuden tai vanhan, tuunatun tai varta vasten rakennetun luomuksensa kanssa. Osallistuminen on ilmaista, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Hyvä pelätinhän voi olla ruma paitsi varisten myös ihmisten silmissä, mutta tämän vuoden parhaaksi variksenpelättimeksi valittiin kimaltelevan kaunis Prinsessa Costaricasta. Mielellään olisi kilpailussa nähnyt enemmänkin pelättimiä, joten nyt kaikkien aivonystyrät raksuttamaan ja pelättimiä rakentelemaan ensi vuoden SM-kilpailuita varten.
» Lohjan omenakarnevaalit
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Lohjan museo
Lohjan Museo toimii kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Iso-Pappilan alueella. Museon tehtävänä on tallentaa, tutkia, säilyttää ja asettaa näytteille Lohjaan liittyvää kulttuuriperintöä. Museon päärakennuksen perusnäyttelyt kertovat eri yhteiskuntaluokkien asumisesta ja elämästä Lohjan seudulla, mm. lohjalaisesta kartano- ja säätyläiskulttuurista. Lohjalla on 10 kartanoa, joista kuuluisin on mm. marsalkka Mannerheimille kuulunut Kirkniemi.
Näyttelyissä on esillä asumisen interiöörejä kartanon salista karjakonmökkiin 1800-luvun lopulta 1970-luvulle ja 1700-luvun tyyliin kunnostettu puutarha, jossa kukoistavat kukat, yrtit ja hedelmäpuut.
Navetassa taas on esillä 28.10.2012 asti Fantastik Plastik - Muovinen arki -näyttely, jossa tutustutaan muovin historiaan, siihen miten siitä tuli osa jokapäiväistä arkea ja miten muovi liittyy Lohjaan. Näyttelyssä voi nostalgisoida keittiö-, kylpyhuone-, olohuone- ja lasten lelumaailma -interiööreillä, jotka kuvastavat muovin yleistymistä. Esillä on myös ruiskupuristuskone, jolla Orthexin muovituotanto alkoi keväällä 1956 ja meillä kävikin todellinen tuuri, kun satuimme vierailemaan näyttelyssä samaan aikaan muovitehtaalla aikoinaan työskennelleen vanhan pariskunnan kanssa ja saimme haastatella heitä tarkemmin muovitehtaan historiasta sekä ruiskupuristuskoneen toiminnasta.
» Lohjan museo
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Lohjan museo, Rovastinkatu 4, 08100 Lohja
lauantai 22. syyskuuta 2012
Kurpitsakarnevaalit
Tuusulassa vietetään tänä viikonloppuna Kurpitsakarnevaaleja. Koiramäen Pajutallin idyllisen pihapiirin täyttää kurpitsan värit ja posetiivimusiikki. Heppakaruselli pyörittää perheen pienempiä ja Pajutallin pihakojuissa tarjoillaan pajutuotteiden lisäksi vohveleita, hattaroita ja narunvetoa. Viikonloppuna kanien sekä Arvi ja Otto -minipossuherrojen lisäksi ihailtavissa on myös Alpaca Fuenten ja Ambra Alpacasin alpakkapoikia. Sunnuntaina Kurpitsakarnevaalit huipentuvat suureen kurpitsakilpailuun, jossa palkitaan kolme suurinta kurpitsaa.
» Koiramäen pajutalli
» Koiramäen pajutalli Facebookissa
» Alpaca Fuente
Näytä Suomitour suuremmalla kartalla
Koiramäen Pajutalli, Forsteninkuja 10 as 1, 04360 Tuusula
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





























