lauantai 7. kesäkuuta 2014

Helsinki Samba Carnaval





Helsingin kadut täyttyvät kerran vuodessa upeasta pukuloistosta, rytmeistä ja tanssiesityksistä. Kyseessä on Helsinki Samba Carnaval - aito katukarnevaali Rio de Janeiron tyyliin! Värikästä karnevaalia kokoontuu katsomaan 25 000 - 40 000 ihmistä vuosittain ja se onkin yleisömäärältään yksi suurimmista yksittäisistä ilmaistapahtumista Helsingissä.






Näkyvin osa tapahtumaa on karnevaalikulkue, jonka reitti on Senaatintori - Unioninkatu - Pohjoisesplanadi - Mannerheimintie - Aleksanterinkatu (Mikonkadulle asti). Kulkueissa tanssii ihmisiä vauvasta vaariin; kulkueen kärjessä nähtiin tänä vuonna suomalainen 90-vuotias sambaajaja Olavi Eriksson ja Brasiliasta karnevaalien suojelijaksi saapunut huipputanssija ja karnevaalien kuningatar Egili Oliveira.




Kulkueet ovat samalla myös sambakoulujen väliset SM-kilpailut. Kilpailijoiden lisäksi kulkuetta värittävät erilaiset väliryhmät. Eri sambakoulujen kulkueilla on erilaiset teemat, joiden kulkueselostuksiin voi tutustua Suomen Sambakoulujen Liiton sivuilla. Tällä kertaa kulkueiden teemoissa näkyivät vahvasti myös ensi viikolla alkavat Brasiliassa pelattavat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut.





Kulkueen lisäksi karnevaaleissa on muuta ohjelmaa, kuten fantasiapukukilpailu, lasten sambakoulu ja muita musiikki- ja tanssiesityksiä.

» Helsinki Samba Carnaval
» Helsinki Samba Carnaval Facebookissa
» Suomen Sambakoulujen Liitto ry



Näytä suurempi kartta Senaatintori, 00170 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti