sunnuntai 31. elokuuta 2014

Peroba Cafe




Espoon Leppävaarasta, Villa Ylänne nimisestä hirsihuvilasta, löytyy tämä ihana lounaskahvila Peroba Cafe.

Vallikallion kupeessa seisoo viehättävä jugend-tyylinen hirsihuvila, jota olen ihaillut työmatkojeni varrella. Kehä I kulki ennen aivan talon nurkkaa hipoen, kunnes Leppävaaraan rakennettiin Mestarintunneli, jonne tie nykyään sukeltaa. Satavuotias hirsihuvila on säilynyt Leppävaaran kaupunkirakentamisen myllerryksessä ja saanut nyt uuden elämän viehättävänä kahvilana, jonne pääsee nauttimaan talovanhuksen sympaattisesta ilmapiiristä.

Peroba Cafe avattiin hirsihuvilaan kesän 2014 alussa. Vastaanotto on ollut kuulemma hyvä ja juuri tällaisille tunnelmallisille kahviloille on ollut Espoossa tilausta. Peroba Cafe tarjoilee herkullisia omassa keittiössä leivottuja leivonnaisia, arkisin tarjolla on lounas seisovasta pöydästä ja viikonloppuisin maistuva brunssi. Sisällä on 40 asiakaspaikkaa ja lisäksi paikkoja löytyy terassilta sekä ilta-auringosta kylpevältä parvekkeelta.





Ennen lounaskahvilaa rakennus on ollut mm. toimistokäytössä, päiväkotina ja toki myös ihan asuinkäytössä. Villa Ylänne on ulkopuolelta museoviraston suojelema rakennus ja kerrotaan, että Eliel Saarisella on ollut näppinsä pelissä kansallisromanttisen hirsihuvilan arkkitehtuurin kanssa. Rakennuksen historiaa ja huikeaa muuntautumista entisistä toimistotiloista sympaattiseksi kahvilaksi voi tutkia blogista: villaylanne.blogspot.fi

Sisustuksen ystäville Peroba saattaa olla tuttu nimi Helsingin Fredrikinkadulla sijaitsevasta sisustusliikkeestä, joka on samojen omistajien hallussa kuin tämä tyylikkäästi sisustettu lounaskahvilakin. Ajatus Peroba Cafesta syntyikin, kun sisustusliikkeelle oltiin etsimässä uutta toimitilaa.
» Sisustusliike Peroba

» Peroba Cafe
» Peroba Cafe Facebookissa


Näytä Suomi Tour suuremmalla kartalla
Peroba Cafe, Laturinkuja 10, 02600 Espoo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti