sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tuomaan markkinat



Uudistuneet Tuomaan markkinat ovat nousseet tänä vuonna Senaatintorille ja niiden tavoitteena on tuoda Helsinkiin eurooppalaisten joulutorien henkeä ja tunnelmaa. Alueella ostoksia voi tehdä reilusta sadasta tuvasta, pyörähtää karusellissa tai herkutella ruokapihalla, jonka suosituimmille kojuille saattaa kertyä pitkäkin jono.




Ruokapiha on sijoittunut Senaatintorin keskiöön ja sen kojuista löytyy monenmoisia herkkuja mm. Café Köketin joulukahvila, ravintola MAT xmas Canteen tarjoaa lounasta, Texas BBQ:n kojusta pulled pork hodaria ja hevosenpaistia, pohjoisafrikkalaisia makuja markkinoille tuo Sandro, katuruuasta tunnetuksi tullut Street Gastro myy ylikypsää lihaa, Ravintola Sunn keittää päivittäin vaihtuvan keiton, B-Smokerysta saa savustettua ja pitkään kypsytettyä lihaa, Social Foodista raakamakkaraa, Harjun makkaratehtaalta makkaroita suomalaisesta lihasta ja kasvisruokailijoista huolen pitää Soi Soi. Lisäksi ruokapihalta löytyy lukuisia pakattuja herkkuja myyviä kojuja, joista voi ostaa esimerkiksi uunituoreita karjalanpiirakoita ja kylmäsavustetut tai graavatut kalat joulupöytään.





Reunoilla kiertää lahjakuja, jonka mökkeihin on majoittautunut käsitöiden, suomalaisen muotoilun ja designin sekä erilaisten käsityönä valmistettujen makeisten ja herkkujen myyjiä.





Lapsia ja lapsenmielisiä markkinoilla pyörittää Hollannista tuotu näyttävä karuselli, jonka kyytiin voi hypätä maksutta.

Tuomaan markkinat Senaatintorilla 8.-21.12.2014 joka päivä klo 10-19.

» Tuomaan markkinat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti